-
WORD Research this...Wisdom 10
- 1 Se suojeli maailman isää, joka ensiksi tehtiin, joka luotiin yksinänsä, ja pelasti hänet hänen lankeemuksestansa
- 2 sekä antoi hänelle voiman vallita kaikkea.
- 3 Mutta kun sitten väärämielinen mies vihassansa siitä luopui, joutui hän perikatoon veljenmurhavimmansa tähden.
- 4 Kun maa hänen tähtensä joutui vedenpaisumuksen valtaan, pelasti sen jälleen viisaus ohjaten vanhurskasta hauraan puun varassa.
- 5 Se myöskin, senjälkeen kuin kansat sekoitettiin, koska ne olivat yksimieliset pahuudessa, otti hurskaan huostaansa ja säilytti nuhteetonna Jumalan edessä, piti hänet lujana sitä rakkauttakin vastaan, jota hän poikaansa kohtaan tunsi.
- 6 Jumalattomien tuhoutuessa se pelasti vanhurskaan, joka pakeni viiden kaupungin päälle langennutta tulta,
- 7 joitten pahuudesta todistuksena vieläkin on savuava erämaa, kasvit, jotka kantavat hedelmiä ajattomalla ajalla, ja suolapatsas, joka kohoaa epäuskoisen sielun muistomerkkinä.
- 8 Sillä kun he menivät viisauden ohitse, eivät he ainoastaan itse kadottaneet totuudentuntoansa, vaan jättivät myös jälkeeneläville muistomerkin hulluudestaan, etteivät he erhetyksinensä edes voisi pysyä salassa.
- 9 Viisaus pelasti myös ahdingosta ne, jotka sitä palvelivat.
- 10 Se johti tasaisille poluille vanhurskaan, joka pakeni veljiensä vihaa. Se näytti hänelle Jumalan valtakunnan ja antoi hänelle tiedon pyhistä asioista; se soi hänelle menestystä hänen raskaassa työssänsä ja palkitsi runsaasti hänen vaivannäkönsä.
- 11 Se oli hänen apunaan sortajien ahneutta vastaan ja teki hänet rikkaaksi.
- 12 Se suojeli häntä vihamiehiltä ja vei hänet turvaan väijyjiltä. Se antoi hänelle voiton ankarassa taistelussa, että hän tulisi tuntemaan jumalanpelon väkevämmäksi kaikkea muuta.
- 13 Se ei hyljännyt vanhurskasta, joka oli myyty, vaan pelasti hänet synnistä.
- 14 Se seurasi häntä vankiluolaan eikä jättänyt häntä, kun hän kahleissa oli, kunnes oli tuonut hänelle kuninkuuden valtikan ja voiman vallita sortajiansa. Se osoitti myös hänen panettelijansa valhettelijoiksi ja antoi hänelle ikuisen kunnian.
- 15 Se pelasti hurskaan kansan ja nuhteettoman sukukunnan sortajakansan käsistä.
- 16 Se meni Herran palvelijan sieluun ja nousi peljättäviä kuninkaita vastaan ihmeillä ja merkeillä.
- 17 Se antoi hurskaille heidän vaivojensa palkan, johdatti heitä ihmeellistä tietä, oli heille suojana päivällä ja tähtien valona yöllä.
- 18 Se kuljetti heidät Punaisen meren poikki ja vei heidät paljojen vetten lävitse.
- 19 Mutta heidän vihollisensa se upotti. ja pohjattomasta syvyydestä se jälleen heitti heidät ylös.
- 20 Sentähden vanhurskaat riistivät jumalattomilta aseet ja ylistivät, oi Herra, sinun pyhää nimeäsi ja kiittivät yhteen ääneen sinun suojelevaa kättäsi.
- 21 Sillä viisaus avasi mykkien suun ja sai lapsukaisten kielet heleästi laulamaan.
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Albanian
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Calo
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dari
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- English and Klingon.
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malagasy
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Mongolian
- Myanmar Burmse
- Ndebele
- Norwegian bokmal
- Norwegian nynorsk
- Pohnpeian
- Polish
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Serbian
- Shona
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Tausug
- Thai
- Tok Pisin
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.