-
WORD Research this...Toinen Samuelin kirja 1
- 1 Saul oli kuollut. Daavid oli palannut sotaretkeltään voitettuaan amalekilaiset ja oli majaillut kaksi päivää Siklagissa.
- 2 Kolmantena päivänä tuli Saulin sotaleiristä mies vaatteet reväistyinä ja multaa hiuksissaan, ja ehdittyään Daavidin luo hän heittäytyi kasvoilleen maahan hänen eteensä.
- 3 Daavid kysyi häneltä: "Mistä sinä tulet?" Hän vastasi: "Olen päässyt pakenemaan Israelin leiristä."
- 4 Daavid kysyi: "Mitä on tapahtunut? Kerro!" Hän sanoi: "Sotilaat pakenivat taistelukentältä, ja paljon miehiä kaatui. Myös Saul ja hänen poikansa Jonatan ovat kuolleet."
- 5 Kun nuorukainen oli kertonut tämän, Daavid kysyi: "Mistä sinä tiedät, että Saul ja hänen poikansa Jonatan ovat kuolleet?"
- 6 Viestintuoja vastasi: "Osuin sattumalta Gilboanvuorelle, ja Saul nojasi siellä haavoittuneena keihääseensä, ja vihollisen sotavaunut ja ratsumiehet olivat jo tulossa häntä kohti.
- 7 Saul kääntyi katsomaan taakseen, näki minut ja kutsui minua. Sanoin: 'Mitä voisin tehdä?'
- 8 Hän kysyi: 'Kuka sinä olet?' Minä vastasin: 'Olen amalekilainen.'
- 9 Saul sanoi: 'Tule tänne ja tapa minut. Silmissäni pimenee jo, vaikka minussa vielä on henki.'
- 10 Menin hänen luokseen ja surmasin hänet, sillä ymmärsin, ettei hän voisi niin pahasti haavoittuneena jäädä henkiin. Otin sitten otsarivan hänen päästään ja renkaan hänen käsivarrestaan ja toin ne tänne sinulle, herra."
- 11 Silloin Daavid repäisi vaatteensa, ja samoin tekivät kaikki hänen miehensä.
- 12 He pitivät valittajaiset ja itkivät ja paastosivat iltaan asti Saulin ja hänen poikansa Jonatanin sekä Herran kansan, Israelin heimon miesten tähden, jotka olivat kaatuneet miekkaan.
- 13 Daavid kysyi viestintuojalta: "Mistä sinä olet kotoisin?" Hän vastasi: "Olen amalekilaisen siirtolaisen poika."
- 14 Daavid sanoi hänelle: "Kuinka rohkenit kohottaa kätesi surmaamaan Herran voidellun?"
- 15 Hän kutsui yhtä miehistään ja sanoi: "Tapa hänet!" Mies löi nuorukaisen hengiltä,
- 16 ja Daavid sanoi: "Olet itse syypää kuolemaasi. Oma suusi todisti, kun sanoit: 'Minä surmasin Herran voidellun.'"
- 17 Ja Daavid lauloi tämän valituslaulun Saulista ja hänen pojastaan Jonatanista:
- 18 Jousilaulu. Tarkoitettu opetettavaksi Juudan asukkaille, alkuaan kirjoitettu Oikeamielisen kirjaan.
- 19 Sinun jaloimmat miehesi, Israel, ovat surmattuina kukkuloillasi. Voi, sankarit ovat kaatuneet!
- 20 Älkää kertoko siitä Gatissa, älkää kuuluttako ilosanomaa Askelonin kujilla, etteivät filistealaisten tyttäret saisi iloita, etteivät vääräuskoisten tyttäret saisi riemuita.
- 21 Gilboan vuoret, älköön teille langetko kaste eikä sade, älkööt peltonne kasvako uhreiksi viljaa. Siellä kirposi kädestä sankarien kilpi, Saulin kilpi, eikä sitä enää öljyllä voidella.
- 22 Vihollisen verta, sankarien surmaa ei kaihtanut Jonatanin jousi, Saulin miekka ei palannut tyhjin toimin.
- 23 Saul ja Jonatan, eläessään rakastetut ja ylistetyt, eivät kuollessaankaan eronneet. He olivat nopeampia kuin kotkat, väkevämpiä kuin leijonat.
- 24 Israelin tyttäret, itkekää Saulia, joka puki teidät karmiininpunaan ja koruihin ja kirjoi vaatteenne kultakuvioin.
- 25 Voi, sankarit ovat kaatuneet taistelussa! Jonatan viruu surmattuna kukkuloillasi!
- 26 Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Jonatan. Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi.
- 27 Voi, sankarit ovat kaatuneet ja aseet joutuneet hukkaan!
-
-
King James Version (kjv)
- Afrikaans
- Albanian
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Calo
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dari
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- English and Klingon.
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malagasy
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Mongolian
- Myanmar Burmse
- Ndebele
- Norwegian bokmal
- Norwegian nynorsk
- Pohnpeian
- Polish
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Serbian
- Shona
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Tausug
- Thai
- Tok Pisin
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
-
Active Persistent Session:
To use a different persistent session key, simply add it above, and click the button below.
How This All Works
Your persistent session key, together with your favourite verse, authenticates you. It links to all your notes and tags in the Bible. You can share it with loved ones so they can see your notes and tags.
However, to modify your notes and tags, you need both the persistent session key and your favourite verse.
Please Keep Your Favourite Verse Private
Your persistent session key and favourite verse provide you exclusive access to edit your notes and tags. Think of your persistent session key as a username and your favourite verse as a password. Therefore, ensure your favourite verse is kept private.
The persistent session key allows viewing, while editing is only possible when the correct favourite verse is provided.
-
Loading...
-
Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.